Käkikello: toiminta, mallit ja historia
Käkikello on yksi maailman tunnetuimmista kellotyypeistä ja monelle tuttu matkamuisto Keski-Euroopasta. Käkikello on heilurikello, joka antaa tasatunneittain käen kukuntaa muistuttavan merkkiäänen. Käki voi kukkua kerran puolelta ja kellonajan verran tasalta. Kellon etuseinässä voi olla ovi, josta tulee esiin puusta veistetty käki. Tässä artikkelissa kerromme, miten käkikello toimii, millaisia malleja on olemassa ja mistä kello on peräisin.
Miten käkikello toimii?
Englanninkielisen Wikipedian mukaan käkikello on tyypillisesti painovetoinen ja heilurin säätämä kello, jonka automaattinen käkilintu liikkuu jokaisen nuotin aikana. Osa linnuista liikuttaa siipiään ja avaa ja sulkee nokkaansa kumartuessaan eteenpäin, kun taas toisissa vain linnun vartalo kallistuu. Kukuntamekanismi on ollut käytössä 1700-luvun puolivälistä lähtien lähes muuttumattomana.
Nykyiset mekaaniset käkikellot ovat lähes aina painovetoisia. Painot ovat yleensä valurautaa ja kävynmuotoisia. ”Ku-kuu”-ääni syntyy kahdesta pienestä pillistä, joiden yläpäähän on kiinnitetty palkeet. Kun kello lyö, koneisto puhaltaa palkeilla ilmaa vuorotellen kumpaankin pilliin. Suomenkielisen Wikipedian mukaan ääni voidaan tuottaa mekaanisesti pillien ja palkeiden avulla tai elektronisesti kaiuttimella.
Perinteiset mallit
Käkikellon muotoilu on nykyään vakiintunut. Monet kellot tehdään perinteiseen seinälle ripustettavaan tyyliin, jossa on kaksi alaryhmää: veistetyt kellot, joiden puukoteloa koristavat lehdet ja eläimet, sekä alppimajan muotoiset kellot. Kummassakin on lintuautomaatti, joka tulee esiin pienestä luukusta kellon lyödessä. Koneistoon liitetty varsi laukaisee linnun tasalta ja puolelta.
Koneistoja on kahta tyyppiä: yhden päivän (30 tunnin) ja kahdeksan päivän koneistoja. Joissakin kelloissa on soittorasia, joka soittaa sävelmän lyönnin jälkeen. Kahdeksan päivän kelloissa melodia soi yleensä vain tasatunnein, yhden päivän kelloissa sekä tasalta että puolelta. Musiikkikelloissa on usein muitakin automaatteja, jotka liikkuvat soittorasian soidessa.
Kvartsikäkikellot
1970-luvulta lähtien on ollut saatavilla myös paristokäyttöisiä kvartsikäkikelloja. Niissä käki tulee esiin ja liikkuu ylös ja alas kuten mekaanisissa kelloissa, mutta usein se myös räpyttää siipiään ja avaa nokkaansa laulaessaan. Kvartsikelloissa käki kukkuu vain tasatunnein. Ääni voi syntyä palkeilla, digitaalisena tallenteena luonnossa laulavasta käestä tai pelkkänä linnun huudon tallenteena.
Kvartsikäkikelloissa on usein anturi, joka hiljentää tuntilyönnit, kun valot sammutetaan yöllä. Toiset on ohjelmoitu olemaan lyömättä tiettyinä tunteina. Tätä kutsutaan yöhiljaisuustoiminnoksi. Perinteistä tyyliä jäljittelevissä kvartsikelloissa kävynmuotoiset painot ovat muovia, ja painot ja heiluri ovat pelkkää koristetta.
Käkikellon historia
Käkikellon keksimisen ajankohdasta ei ole täyttä yksimielisyyttä, mutta sen toimintaperiaatteet kuvailtiin 1600-luvun mittaan Saksassa. Augsburgilainen kauppias Philipp Hainhofer kirjoitti vuonna 1629 ensimmäisen tunnetun kuvauksen nykyaikaisesta käkikellosta nähtyään Dresdenissä vaaliruhtinas August von Sachsenin taidekamarissa kellon, jossa käki ilmoitti varttitunnit. Athanasius Kircherin musiikin käsikirja Musurgia Universalis (1650) sisältää ensimmäisen dokumentoidun kuvauksen mekaanisen käen toiminnasta: kaksi urkupilliä jäljittelee käen huutoa.
Schwarzwaldissa kellosepät rakensivat toimivia käkikelloja ainakin 1730–40-luvuilta lähtien. 1700-luvun puoliväliin mennessä useat pienet verstaat Neustadtin ja Sankt Georgenin välillä tekivät käkikelloja puusta. Varhaiset kellot, joissa kaikki koneiston osat hammaspyöriä myöten olivat puuta, ovat erittäin harvinaisia. Käkikello pysyi erikoistuotteena 1800-luvun puoliväliin asti.
Lounais-Saksan Schwarzwaldista, nykyisestä Baden-Württembergin osavaltiosta, käkikello levisi muualle maailmaan ja tuli maailmankuuluksi 1850-luvun puolivälistä lähtien. Nykyään se on yksi matkailijoiden suosituimmista matkamuistoista Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa ja Itä-Ranskassa, ja siitä on tullut Saksan kulttuurinen tunnus.
Schwarzwaldin kellokauppiaat
Kukaan ei tiedä varmasti, kuka rakensi Schwarzwaldin ensimmäiset käkikellot, mutta lähteet ovat yksimielisiä siitä, että lintuäänellä varustettu kello valloitti seudun hyvin nopeasti. Vatikaanin arkiston prefekti, kreivi Giuseppe Garampi, kirjoitti Lounais-Saksan-matkansa jälkeen vuonna 1762, että alueella valmistettiin suuria määriä puukoneistoisia kelloja ja niihin oli alettu lisätä käen kukunta.
Käkikellon alkuperästä kerrotaan kahta ristiriitaista tarinaa. Isä Franz Steyrer kirjoitti vuonna 1796 kahdesta kellokauppiaasta, jotka kantoivat kelloja selässään ja tapasivat noin vuonna 1742 kiertävän böömiläisen kauppiaan, joka myi puisia käkikelloja. He toivat uutuuden kotiseudulleen. Jo vuonna 1713 julkaistussa Historische Nachrichten -teoksessa mainitaan Berliinin Oranienburgin palatsissa ollut soittokello, jonka käki ilmoitti varttitunnit, joten mekaaninen käki tunnettiin muuallakin.
Mitä valita?
Jos haluat perinteisen elämyksen, valitse painovetoinen mekaaninen käkikello, jossa ääni syntyy pilleistä ja palkeista. Kahdeksan päivän koneisto vaatii harvemmin vetämistä kuin yhden päivän koneisto. Jos kello tulee makuuhuoneen lähelle, kvartsimalli yöhiljaisuustoiminnolla voi olla käytännöllisempi valinta.